Journalismikritiikki on suomalaisessa mediassa tarkempaa kuin ulkomailla, sanoo tiedotusopin opiskelija Noora Laaksonen. Silti toisten tiedotusvälineiden epäonnistumisiin puututaan herkemmin kuin omiin. Laaksosen mukaan uskottavaa ja toimivaa mediaa tuskin olisi ilman journalismikritiikkiä.
”Ennen kaikkea toimitustyön itsekritiikkiä, eli että ei julkaista tai tuoteta ihan mitä vaan. Medialla on kuitenkin sen verran valtaa, että sitä täytyy käyttää harkiten.”
”Se näkyy esimerkiksi siinä, että on tällaisia järjestelmiä, kuten Julkisen sanan neuvosto ja journalistin ohjeet, joiden mukaan viestinten on julkaistava vastineet, korjattava virheet ja ilmoitettava kytkökset. Suomessa ollaan tiukempia kuin ulkomailla.”
”Pakkohan johonkin on rajat vetää. Jos julkisen sanan on tarkoitus palvella kansaa tai yleisöä, siihen on voitava luottaa. Journalismikritiikki lisää luottamusta objektiivisuuteen. Jos sitä ei olisi, ei voisi olla uskottavaa ja toimivaa mediaa.”
”En oikein usko, että siitä olisi mitään hyötyä, jos perustettaisiin vaikka uusia sensurointiviranomaisia. Yhteiskunnan arvot yleensä vaikuttavat journalismikritiikkiin. Jos esimerkiksi kaikki hyväksyisivät, että jostain rikoksesta epäillyn kuva olisi alusta asti julkinen, niin ei sen julkaisemiseen silloin puuttuisi journalismikritiikkikään. Yksittäiset journalistit tasapainottelevat oman ja yhteiskunnan arvomaailman välillä.”
”Pitää paikkansa. Kuka sitä nyt haluaisi omaa kuoppaansa kaivaa? Oikaisu on aina julkaistava, joten siltä osin itsekritiikkiä on. Käytösvirheet sen sijaan laitetaan yleiseen piikkiin tai uutisoidaan pienesti.”
