Viisi tuntia kriittistä keskustelua ja puutuneita takapuolia. Tampereella kuvajournalismia opiskeleva Heli Blåfield ja tiedotusoppia lukeva Verna Leinonen kertoivat, mitä jäi käteen.
”Hilkka Olkinuora puhui hyvin, mutta puhe olisi pitänyt saada luettavaksi. Puolet meni ohi. Hän käytti vetäviä kielikuvia, joihin jäin koukkuun”, Leinonen arvioi.
Blåfield uskoi kielikuvien viljelyn olleen tietoinen vastalause yliopiston sisäisille puhumisen tavoille.
Seminaarin aihetta opiskelijat pitivät onnistuneena. Molemmat ovat huomanneet kiireen valtaavan arjen niin yliopistossa kuin toimituksessakin.
”Jos et kestä kiirettä, olet luuseri”, Leinonen tiivisti kokemuksiaan.
Blåfieldin mielestä kiireestä puhuminen on aidosti kriittistä. Hän lisäisi kuvajournalistikoulutukseen elämänhallintakurssin vastaukseksi työ- ja yliopistomaailman vaatimuksiin.
Kiireen riivaama Leinonen ei ehtinyt rupatella enempää, tupakka kutsui.
Blåfield ei kokenut saapuneensa paikalle turhaan.
”Seminaari pisti kelat liikkeelle. En ole yksin kiireen kanssa enkä ainoa, joka näitä juttuja ajattelee”, hän kuvaili tuntojaan.
Blåfieldin mielestä ei ole häpeällistä tuntea olevansa paineessa. Hänestä on tärkeää oppia tuntemaan rajansa.
”Kun tarpeeksi monta kertaa tunkee kielensä tankoon, tajuaa, milloin sitä kannattaa harrastaa.”
Seuraavassa journalismikritiikin seminaarissa kuvajournalisti toivoisi käsiteltävän alan kilpailuhenkisyyttä. Häntä kiinnostaisi erityisesti, mitä alan mediaseksikkyys merkitsee sisällölle ja sen tekijöille.
”Onko jotenkin seksikästä olla toimittaja? Paljon nuoria haluaa alalle, vaikka tämä on yksi maailman perusduunareimmista ammateista.”
