Kiirettä pidetään yleensä journalismin kirouksena, mutta vuoden nuori lehtikuvaaja, Satakunnan Kansalle työskentelevä Jenni Gästgivar (kuvassa) toi puheessaan esiin toisenlaisen näkökulman.
Kiireinen työympäristö sopii hänen henkilökohtaiseen työtyyliinsä parhaiten. Hän on nopea ajattelija ja nopea valokuvaaja, joka on kiireisissä olosuhteissa kuin kala vedessä.
”Kun toimituksessa on tekemisen meininki, ikään kuin sähköä ilmassa, sellainen fiilis on ihan parasta” kiteyttää Gästgivar.
Kiire tuo hänen mukaansa kuvaustyöhön sopivan rytmin, jossa työn laatu on parhaimmillaan. Hän on kuitenkin samaa mieltä monista kiireisen journalismin ongelmista ja korostaakin, että kiire ei saa tehdä työstä aivan päätöntä.
Nopeassa työskentelyssä onkin Gästgivarin mukaan tärkeää, että kommunikaatio pelaa ja toimittajat kentällä ovat ajan tasalla työtehtävän vaatimuksista.
Kiirettä voi toki olla liikaa, myöntää Gästgivar. Lehtikuvaajan työpäivässä sopiva tahti on kolmesta neljään keikkaa. Tällöin työssä pysyy sopiva tekemisen tahti, joka jättää sopivasti aikaa iltapäivän hiljaisempaa jälkikäsittelyä varten.
Suurempi määrä keikkoja ja työn laatu kärsii, pienempi määrä ja Gästgivar kertoo vajoavansa apaattiseen työtapaan, joka vaikeuttaa työstä nauttimista.
Gästgivar kertoo nauttivansa myös tapahtuvista onnettomuuksista siinä mielessä, että ne tuovat työhön nopeita ja yllättäviä tilanteita, jotka saavat adrenaliinin virtaamaan. Hän ei ole myöskään yksin mielipiteinensä, vaan kertoo useiden kollegoidensa esittäneen samansuuntaisia tuntoja.
Toki Gästgivar kiroilee kiirettä muiden työtovereidensa kanssa, mutta kertoo tällaisten mielenilmausten olevan hiukan pinnallisia, sillä sopivan kiireellinen työskentely tuo Gästgivarille oikean aikaansaamisen tunteen.
