Journalismin tutkimusyksikön tutkimusjohtaja Pentti Raittila arvioi tuoreeltaan, että seminaarin keskustelu oli poikkeuksellisen hyvää. Parannettavaakin löytyi: hän olisi kaivannut enemmän keskittymistä konkreettisiin rivitoimittajan ongelmiin.
Tästä huolimatta moni asia herätti hänessä ajatuksia. Päällimmäisenä mielessä pyöri journalistisen työn väitetty viimeaikainen muutos.
”Eikö journalistisessa työssä aina ole ollut häilyvää työn ja vapaa-ajan ero? Miten journalistin työssä näkyy se, että työ hallitsee elämää?” hän pohti journalistin työn poikkeavuutta muusta työelämästä.
Samoin Raittilaa mietitytti journalistisen kiireen olemus.
”Onko kiire sitä, mitä se on monessa muussa tietotyössä?”
Hän päätyy arvioimaan, että journalismi on omanlaisensa ammatti, ja niinpä sen kiirettä tulisi tutkia sen omista lähtökohdista.
Seminaarille sykäyksen antaneessa Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksessa toimittajat kokivat kiireen työnsä suurimmaksi ongelmaksi, mutta Raittila katsoi asiaa hieman toisin.
Stressin ja kiireen erottamiseksi Raittila mietti, missä määrin toimittajan työ on luovaa ja missä määrin koneiston rattaissa olemista.
Raittilan mukaan luovan työn tekijät pitävät työtään mielekkäänä, ja sen vuoksi he suostuvat toimimaan kiireessä mieluummin kuin vastenmielistä työtä tekevät.
Nykyisin luovuutta edistävä kiire muuttuu kuitenkin herkästi stressiksi. Tutkimusjohtaja näkee asian liittyvän formatointiin. Nettiuutisointi ja kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäisenä julkaista rutiiniuutisen, on Raittilan mielestä mennyt huvittavaksi. Hän uskoo sen näkyvän lopulta journalismin laadussa.
”Ennen tehtiin juttuja siitä, mitä maailmassa tapahtui. Nyt on valmiita lokeroita ja mittoja, joita täytetään.”
